perjantai 6. heinäkuuta 2012

Maisemakahvilan marjapiirakka

Naapurissa juhlat, tarjolla rahka-marjapiirakkaa ja ennen kuin kukaan ehtii epäillä mitään, kyselen reseptin perään. Oli meinaan sen verran hyvää piirakkaa ja mikä parasta - tämä on helppo tehdä ja marjojen osalta ohjetta voi soveltaa jokainen makunsa mukaan. Minä käytin raparperia ja metsämansikoita.

 

Maisemakahvilan marjapiirakka

20 palaa = iso uunipellillinen, puolikkaasta annoksesta tulee halkaisijaltaan n. 27cm piirakkavuoallinen
valmistusaika n. 1,5h
 
MURUSEOS
8 dl vehnäjauhoja
3 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
2 tl ruokasoodaa
2 tl vaniljasokeria
250 g sulatettua voita tai margariinia
 
POHJATAIKINA
 n. 2/3 muruseoksesta
2 dl piimää
1 kananmuna
 
TÄYTE
n. 1 l raparperipaloja, omenaa tai marjoja
2 tölkkiä maitorahkaa (2x250g)
2 dl sokeria (maun mukaan, huomio mitä marjoja tms. käytät!)
2 kananmunaa
3 tl vaniljasokeria

PINNALLE
n. 1/3 muruseoksesta

1. Sekoita muruseoksen kuivat aineet ja lisää lopuksi voisula. Jaa seos kahteen kulhoon. Käytä suurin osa muruseoksesta pohjataikinaan. Jätä noin kolmannes pinnalle ripoteltavaksi.
2. Lisää pohjataikinaan varattuun muruseokseen piimä ja muna. Levitä seos leivinpaperilla peitetylle uunipellille.
3. Ripota päälle noin litra raparperi- tai omenapaloja, tai marjoja, kuten karviaisia, mustikoita, vadelmia, puolukoita tai viinimarjoja.
4. Sekoita rahka, sokeri ja munat sekä vaniljasokeri. Kaada seos marjojen päälle. Ripottele lopuksi pinnalle muruseos ja paista piirakkaa 175 -asteisen uunin alaosassa noin 45 minuuttia.

Tarjoile maisemakahvilan marjapiirakka vaniljakastikkeen tai -jäätelön kera ;)



2 kommenttia:

  1. Hei!

    Olemme hiljattain lanseeranneet sivun Etsiresepti.fi, jossa käyttäjät voivat etsiä reseptejä satojentuhansien ruokasivujen ja ruokablogien joukosta.

    Olemme huomanneet, että sinun blogissasi on monta hyvää reseptiä ja haluaisimme ehdottaa sinulle, että käyt katsomassa ruokablogilistamme kärkeä tästä: http://www.etsiresepti.fi/ruokablogienk%C3%A4rki

    Meidät löydät myös Facebookista https://www.facebook.com/Etsiresepti. Jos haluat lisätä oman ruokablogisi listaan ja listata reseptisi Etsiresepti.fi hakemistoon (ilmaiseksi) sinun täytyy vain seurata ohjeita tästä: http://www.etsiresepti.fi/mene-mukaan-ruokablogien-k%C3%A4rkeen

    Konsepti on jo olemassa Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa. Meidän kauttamme blogit saavat päivittäin tuhansia vierailijoita, ja suosituimmat saavat viikoittain jopa yli 20 000 kävijää.

    Toivottavasti oma blogisi on pian listan kärjessä!

    Ystävällisin terveisin,

    Ann-Sofi
    Etsiresepti.fi, Hittarecept.se,
    Findeopskrifter.dk, Alleoppskrifter.no

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Lisäsin blogini hakemistoonne.

      Poista

Kysy / Ask / Fråga / Kerro / Tell / Berätta